nallet ikkunalla

Uutisia

7.2.2011

Allin Apuun lahjakortin saaneet, olkaa ystävällisiä ja varatkaa hoitoaikanne hyvissä ajoin. Tällä hetkellä kaikki helmikuun ilta-ajat on jo varattu.

Allin Apu on vapaalla 26.2.-6.3.2011. Tavoitat minut arkisin ma-pe klo 9-17 välisenä aikana. Joskus työstäni johtuen en pysty vastaamaan puheluusi, joten jätä reilusti soittopyyntö niin palaan asiaan mahdollisimman pian.


20.12.2010

Pätsiniementien remontti haittaa edelleen kulkua Allin Apuun. Helpointa on kulkea Asematietä ja sieltä kääntyä Ajulantielle.

Allin Apu on vapaalla 30.12.2010-9.1.2011. Tavoitat minut jälleen 10.1. klo 9-.

Toivotan kaikille asiakkailleni oikein hyvää ja rentouttavaa joulun aikaa sekä vetreää vuotta 2011.


21.11.2010

Pätsiniementien remontti haittaa vuorostaan kulkua Allin Apuun. Helpointa on kulkea Asematietä ja sieltä kääntyä Ajulantielle.

27.11. Allin Apu on mukana Toijalan joulumyyjäisissä. Kannattaa poiketa tekemään hyviä joululahjahankitoja sekä mausteet joulun leivontaan ja ruoanlaittoon!

Sunnuntaina 5.12. järjestämme yhdessä useiden muiden myyntiedustajien kanssa asiakaspäivän Haiharan kartanossa Tampereella. Sinne kannattaa myös poiketa vaikka intialaiseen päähierontaan tai tekemään hankintoja pukin konttiin. Mukana n. 10 eri esittelijää.


28.9.2010

Ajulantien remontti haittaa edelleen kulkua Allin Apuun. Helpointa on kulkea Pätsiniementietä ja kääntyä joko Tapiolantielle tai Opintielle ja sieltä kääntyä Ajulantielle.

Elokuun loppuun ollut kisa on ratkennut ja voiton sai Marja-Leena Manninen. Hänelle on ilmoitettu ja 35 euron arvoinen tuotepaketti toimitettu. Kotigastronomin joulutuotteet tulevat myyntiin lokakuun alkupuolella. Esittelyn emäntänä/isäntänä saat ostaa illan esittelyn vieraiden ostoista 10 % tuotteita antamatta minulle senttiäkään! Jos kiinnostuit soita.


25.8.2010

Allin Apu on palannut arkeen ja teen töitä maanantaista perjantaihin pääsääntöisesti 9-17.

Heinäkuun loppuun ollutta kisaa on jatkettu elokuun loppuun asti.Palkintona n. 35 euron arvoinen tuotepaketti Kotigastronomilta. Kirjaudu siis asiakkaakseni www.kotigastronomi.fi sivuilla. Kanta-asiakkaaksi rekisteröityminen ei velvoita mihinkään, eikä maksa mitään. Saat säännöllisesti reseptivinkkejä ja tietoa tuotteista sähköpostiisi. Tarvitset vain id-numeroni ja se on 11382. Muistathan, että kaikki tuotteet ovat natriumglutamaatittomia!


25.7.2010

Allin Apu lomailee 26.7.-10.8.2010. Tavoitat minut jälleen 11.8. klo 9 jälkeen puhelimitse. Mahdollisuuksien mukaan luen sähköposteja myös lomalla.

Heinäkuun loppuun asti on kisa, jossa palkintona n. 35 euron arvoinen tuotepaketti Kotigastronomilta. Kirjaudu siis asiakkaakseni www.kotigastronomi.fi sivuilla. Kanta-asiakkaaksi rekisteröityminen ei velvoita mihinkään, eikä maksa mitään. Saat säännöllisesti reseptivinkkejä ja tietoa tuotteista sähköpostiisi. Tarvitset vain id-numeroni ja se on 11382


8.6.2010

Allin Apu on mukana Toijalan Markkinoilla perjantaina 11.6. ja lauantaina 12.6. Tervetuloa tutustumaan Kotigastronomi uutuuksiin ja osallistumaan kilpailuun.


23.4.2010

Hieronnan ja vyöhyketeriapian ilta-ajat ovat erittäin kysyttyjä. Mikäli olet saanut lahjakortin, niin soittele pikaisesti aikaa! Teen töitä maanantaista perjantaihin vaihtelevasti kahdeksasta tai yhdeksästä lopetellen päivän illan suussa.

Allin Avun kesän aukiolot ovat maanantaista perjantaihin klo 11-17. Olen lomalla 23.7.-11.8.2010.


29.1.2010

Hieronnan ja vyöhyketeriapian ilta-ajat ovat erittäin kysyttyjä, minkä vuoksi ne on varattu jo nyt melkein koko helmikuuksi. Mikäli olet saanut lahjakortin, niin soittele pikaisesti aikaa! Teen töitä maanantaista perjantaihin vaihtelevasti kahdeksasta tai yhdeksästä lopetellen päivän illan suussa.

Allin Apu lomailee 27.2-7.3.2010.


17.12.2009

Hieronta- ja vyöhyketeriapia-ajat ovat jo tälle vuodelle täynnä. Ensimmäiset vapaat ajat löytyy viikolta kaksi.

Allin Apu lomailee 31.12.2009-6.1.2010. Hyvää joulua ja onnea tulevalle vuodelle 2010!


15.11.2009

Allin Avun lahjakortin saaneet, olkaa ystävällisiä, ja varatkaa aika hoitoon hyvissä ajoin ennen vuoden vaihdetta. Marraskuun hieronta-ajat ovat jo täynnä.

Allin Apu on mukana Toijalan joulunavauksessa. Kauppiastavaratalon parkkihallissa (käynti Alventien puolelta) on joulumyyjäiset 28.11.2009 klo 9-13.00. Löydät minut ja Kotigastronomi tuotteet sieltä. Tule tekemään löytöjä tarjouskorista tai ihanista uutuuksista joulupaketteihin!


2.10.2009

Allin Avun lahjakortin saaneet, olkaa ystävällisiä, ja varatkaa aika hoitoon hyvissä ajoin ennen vuoden vaihdetta. Lokakuun hoitoajat ovat jo suurelta osin varatut.

Allin Apu on vapaalla 11.-17.10.2009. Kotigastronomi tuoteperheseen on tullut paljon uutuuksia. Kysele, jos haluat esittelyn kotiisi tai työpaikalle.


7.4.2008

Kesäajan hoitojen ajanvarauksista: touko -elokuussa en voi tehdä hoitotöitä viikonloppuisin, koska viikonloput ovat jo nyt täynnä pitopalvelun varauksista. Loppuvuoden aikatauluista ilmoittelen heti kun tilanne alkaa olla selvillä, mahdollisesti elokuun tienoilla.


6.2.2008

Akaan Seudun liitteenä olleessa kalenterissa on minulle laitettu väärä puhelinumero. Oikea numero on 0400 987 966. Isommassa ilmoituksessa on oikea numero, mutta rivitiedoissa on molemmissa kohtaa virhe.


24.1.2008

Arkeen on palattu ja seuraava lauantai, kun on vapaita aikoja, on 9.2. Muutoin vastaanottoaikani ovat samat kuin syksyllä eli klo 8-16:30 ma, ke ja to. Tiistaisin ja perjantaisin klo 9-20.00.

Mikäli sinua kiinnostaa akupunktiohoidot, niin työhuoneessani käy torstaisin 14.2. alkaen viikottain (lukuunottamatta viikkoa 9) akupunktiohoitaja Mari Nisonen Tampereelta. Hän myös hieroo tarvittaessa. Ajanvaraukset tehdään Allin Avun kautta päällekkäisyyksien välttämiseksi.

Allin Apu lomailee koululaisten mukana 25.2.-2.3.2008.


1.1.2008

Hyvää Uutta Vuotta!

Uuden vuoden kunniaksi Allin Avun kotisivutkin ovat saaneet uuden ilmeen.